Ensin näet niitä yhden ja yht´äkkiä niitä on joka puolella,
jopa yläpuolellasi olevilla sähkölangoilla. Pienet tummat silmät tuijottavat
sinua ja vaistomaisesti alat tarkastamaan, että taskusi vetoketjut ovat
varmasti kiinni ja reppukin vielä koskematon. Otat hatun ja aurinkolasit
päästäsi parempaan talteen ja suuntaat katseesi kohti portaikkoa, 1237 jyrkkää porrasta odottaa edessäsi. Et
edes näe, minne portaat johtavat, ainoa asia mihin kiinnität huomiota on
ympärillä vellova kuuman kostea ilma sekä jaloissa juoksentelevat apinat. Ensimmäisten
portaiden aikana yrität varoa astumasta noiden pienten, hyvin uteliaiden ja
röyhkeiden apinoiden hännille ja toivot, että jossain vaiheessa saisit
keskittyä edessä olevaan hikiseen urakkaan, kiipeämiseen korkean karstivuoren
päälle.
Kuten varmaan arvasit, kyseessä on Krabilla sijaitsevan Tiikeriluolan temppelin kuuluisat portaat, joiden yläpäässä, noin kolmensadan metrin korkeudella, on kaiken vaivan arvoiset näköalat höystettyinä upeilla kullatuilla Buddhan patsailla. Moni meistä Krabilla käyneistä on nuo portaat kiivennyt, osa ylös asti ja osa on luovuttanut kesken kaiken, kuten minä ensimmäisellä kerralla kyseisessä temppelissä käydessäni. Pari tärkeää asiaa kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee kiipeämään. Ota mukaasi reilusti vettä ja varaa aikaa nousuun, varapaitakaan ei ole pahitteeksi.
Suositelluimmat ajat vuorelle nousuun on joko aikaisin
aamulla tai myöhään iltapäivällä, aamuisin ilma on vielä viileämpää (vai onko
se sitä koskaan suomalaisten mielestä?) ja hyvällä tuurilla kymmenet
turistibussit eivät ole vielä saapuneet temppelin alueelle.
Tripadvisorin mukaan nousu on vain hyväkuntoisille, mutta
myös minä reumaa sairastavana ja matkassani ollut vanhempi nivelrikosta kärsivä
kaveri kiipesimme ylös asti, kuten vanha sanonta kuuluu vauhti tappaa, matka
ei. Matkalla voi ihan hyvin pysähtyä ottamaan kuvia ja pitämään juomataukoja,
kukaan muu kuin sinä itse ei määrittele mikä on tavoiteaika kiivetä portaat.
Itsellä niiden nouseminen taisi ottaa vajaan tunnin. Portaat eivät ole mitenkään mittojen mukaan
valmistettu, osa askelmista on kapeita ja välillä portaiden välikin on hyvin
korkea, ihan kuin kiipeäisi pystysuoraa seinää ylöspäin. Jotkut suosittelevat tätä nousemista loman
lopulle ja toiset taas alkuun, reissun jälkeen kun tuntee reisissä
kiivenneensä. Itse menisin alkulomasta, jotta jumiutuneita lihaksia voi tämän
jälkeen hyvällä omallatunnolla lepuuttaa hieronnassa.
Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, uuden temppelirakennuksen työt olivat kesken, kun viimeksi olen täällä käynyt. Temppelialueelle ei ole sisäänpääsymaksua, mutta lippaita lahjoituksia varten on useita ja suosittelen jättämään edes muutaman pikkusetelin käynnistä.
Nimensä Tiikerinluolatemppeli Wat Tham Suea on saanut siitä,
että eräässä luolassa kerrottiin asustelleen tiikerin, jonka äänen paikalliset kuulivat aamuisin kiirehtiessään töidensä pariin. Samaisesta luolasta löytyy kivestä myös tiikerin tassun jättämä painauma. Kun temppeliä alettiin rakentamaan tiikeri säikähti meteliä ja pakeni syvemmälle metsään, eikä sitä ole sen koomin luolassa nähty.
Alhaalla temppelialueella sijaitsee noin puolentoista kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella näet jättimäisiä puita, munkkien pikku mökkejä ja saatatpa joutua huumorintajuisen munkin jekuttamaksi, kuten minä. Olen siis maailman käärmekammoisin ihminen ja jokainen teistä tietää ne puiset, paloista kootut lasten lelukäärmeet. No eräs munkeista oli saanut todella hyvän idean laittaa tuollainen lelukäärme luontopolun varrella olevan aidan tolpan päälle ja tuo tolppa näytti omaankin silmään todella houkuttelevalta paikalta laskea reppu. Noin sadasosasekuntti ennenkuin laukkuni siihen tolpan päälle sitten ennätti, tajusin käärmeen olemassaolon ja kirkumiseni kantoi koko temppelialueen yli. Ja koskaan aiemmin en samanlaista loikkaa taaksepäin ole tehnyt kuin tuolla eräänä keväisenä päivänä. Hetken aikaa haukottuani henkeä tajuan selkäni takaa tulevan munkin nauravan räkänaurua ja osoittelevan lelua, "nice joke, isnt it?" ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti